Niklas Piiparinen

Paluu arkeen.

sunnuntai, syyskuu 10, 2006

Ilta oikeusvaltiossa

Lauantai-iltana klo 17.45 anarkistien järjestämä Smash ASEM -mielenosoitus alkoi. Poliisi tukahdutti mielenosoituksen alkuunsa. Tapahtumaa kuvailee mm. Hesari, jonka toimittaja joutui saarron kohteeksi. Rauhallisesti alkanut mielenosoitus muuttui poliisin saarrossa levottomaksi. Poliisi kehotti mielenosoittajia poistumaan motitetulta alueelta. Tämä oli ymmärrettävästi käytännössä mahdotonta. Poliisilla on lain mukaan valtuudet hajottaa mielenosoitus, ei estää kansalaisia pääsemään mielenosoituksesta pois.

Mielenosoitusta seurasi useita satoja ihmisiä, joita poliisin suhteeton määrä kummastutti. Itse saavuin joskus kuuden jälkeen Mannerheimintien ja Lasipalatsin väliin, jossa monisatapäinen väkijoukko rauhallisena ja uteliaana seurasi tapahtumia. Jostain syystä poliisi alkoi muodostaa ihmismuureja, joilla kansalaiset siirrettiin ”oman turvallisuutensa vuoksi” loitolle. Lasipalatsin nurkalla päätin mennä Mbariin seuraamaan tilanteen kehittymistä. Kahvikupin äärellä näin, kuinka Paasikivenaukio tyhjennettiin. Kiasmanaukiolla näkyi osa mielenosoittajista, jotka poliisi oli motittanut. He eivät päässeet ulos. Salamavalot räiskyivät, kun poliisi pidätti joitakin mielensoittajia.

Menin kotona käymään ja tulin takaisin Paasikivenaukion reunaan. Mielenosoitus näytti olevan ohi, Kiasmanaukiolla ei näkynyt kuin muutama maija. Poliisi oli eristänyt alueen, joka ulottui Pohjoiselta rautatiekadulta Pikkuparlamentin ja Paasikivenaukiolta Lasipalatsille, josta se jatkui Sokokselle, Postitalolle ja edelleen Kiasmalle. Missään ei näkynyt merkkejä mielenosoituksesta. Kiersin Lasipalatsin ja saavuin Sokoksen kulmalle, jolloin poliisi yht'äkkiä alkoi työntyä kadulla rauhallisesti olleita ihmisiä kohti. Tavalliset kansalaiset pelkäsivät näitä toimia ja pakenivat Mannerheimintietä pitkin Vanhaa päin. Simonkatu ja Kaivokatu olivat mellakkavarustettujen poliisien tukkimat. Yliopiston Apteekin kohdalla poliisien rintama pysähtyi hetkeksi. Eturintamaan tuotiin kolme koiraa, jotka haukkuivat lauantai-illan viettoon menossa olleita ihmisiä kohti. Eräs nuori nainen kysyi poliisilta, mihin hänen pitäisi mennä, johon poliisi vastasi, että pois Helsingin keskustasta. Nainen sanoi tulleensa keskustaan viettämään iltaa, johon poliisi tokaisi, että jos hän ei lähde kotiin, hän joutuu putkaan.

Poliisin käyttäytyminen houkutteli paikalle kymmeniä ihmisiä ihmettelemään ja ihmetys suureni, kun rintama jälleen pakotti ihmiset perääntymään. Tuolloin yksi poliisimies astui eteen ja sanoi ihmisille, että jollei he eivät halua joutua putkaan, heidän on syytä painua poispäin. Toisella suunnalla, Kolmen sepän aukion kohdalla muodostettiin toinen rintama ja väki saarrettiin Kaivopihalle, josta vielä yksi rintama mellakkapoliiseja saapui. Poispäin meno oli suhteellisen vaikeata, joten paikalle oli pakko jäädä. Pääsin onnekseni Vanhan Kuppilan terassin portaille, jossa osa ihmisistä seurasi poliisin saartoa. Ravintola Virgin Oil Co:n asiakkaat jonottivat sisälle samaan aikaan kun poliisi heidän kyljessään saartoivat ihmisiä. Tällöin esiin astui poliisimies, joka kehotti ”kaikkia tavallisia ihmisiä poistumaan motista, paitsi ravintola-asiakkaita ja anarkisteja”. Anarkistit eivät siis ole tavallisia ihmisiä, eikä liioin ravintola-asiakkaat. Poistuvia kansalaisia pidätettiin mielivaltaisesti ulkonäön perusteella, lähinnä huivin pitäminen aiheutti pidätyksen. Paikalla olleet helsinkiläiset sekä kansainväliset konferenssivieraat seurasivat pöyristyneinä, kuinka teini-ikäisiä ahdettiin poliisin busseihin. Keskustelin parin amerikkalaisen Kansainvälinen lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön konferenssiin osallistuneiden naisten kanssa, jotka eivät millään voineet tajuta tilannetta. Minun olisi suomalaisena pitänyt osata selittää, miksi poliisi teki niin kuin teki, mutten voinut, enkä ikinä tule voimaan. Koko episodi oli täysin absurdi. Tavallisten kansalaisten turvattomuuden olo johtui ainoastaan poliisin toimista.

Tällä ylimitoitetulla operaatiolla on kauaskantoiset vaikutukset. On kysyttävä, miksi kymmenittäin poliiseja on valjastettu kylvämään kauhua pääkaupunkimme kaduilla. Haluaisin mielelläni tuoda esiin jonkin lieventävän seikan tai katsantokannan, joilla voisi tarkastella poliisin toimia, mutta se on täysin mahdotonta. Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme alasajon jälkeen koittaa tällä menolla oikeusvaltion alasajo. Jos poliisin tehtävänkuvaa ja valtuuksia pian tarkasteta, yltyy vastarinta viranomaisia kohtaan, ja jäljet tulevat olemaan tuhoisat. En halua elää maassa, jossa ihminen, jonka toimenkuvaan ensisijaisesti kuuluu kansalaisten suojelu, aiheuttaa kanssaihmisilleen pelkoa täysin perusteitta. En myöskään tule koskaan ymmärtämään heitä, jotka eivät näe tässä mitään vikaa.

Itse olisin tarvinnut huivia, koska kurkkuni on illan jälkeen kipeä. En tosin enää koskaan käyttää sitä, koska saatan joutua pidätetyksi turvallisessa kotimaassani. Kiitos siitä, sisäministeri Kari Rajamäki. Aion joskus tavata sinut, enkä voi silloin hymyillä. Eilisillan tapahtumat ovat tehneet minusta kyynisemmän, surullisemman ja katkeramman ihmisen. Kymmeneltä poliisi pitää tiedotustilaisuuden. Odotan mielenkiinnolla poliisin selvitystä asiasta.

13 Comments:

At 10 syyskuu, 2006 10:15, Blogger Luther Blissett tokaisi, että...

Heh, itse olin toissailtana 1½ tuntia pidät... anteeksi kiinniotettuna Pasilan rundissa. Hassuinta oli se, että kiinniotetuilla ja kiinniottajilla oli sama työnantaja - sama se, palkka juoksee putkassa istuessakin.

Turvallisuuspuhe menee täysin käsittämättömäksi silloin, kun yksityishenkilön ulkonäkö, vaatetus, tai asusteeseen kuuluvat vaatekappaleet muodostavat selkeän turvallisuusuhan.

Toivoisin suomalaisten oppivan tämän myötä lukemaan lehtiä hieman tarkemmin. Osa uutisoinnista lähinnä referoi poliisin tiedotetta. Jos toimittaja haastattelee mielenosoituksiin liittyen - sanotaan vaikkapa vaikkapa poliisin väkivaltayksikön teknistä tutkijaa - niin voisiko olla aiheellisempaa kirjoittaa lehteen vastaajan ammatin piiriin kuuluvat tulkinnat, eikä mahdollisesti yhteydessä esiintyvät yhteiskunnalliset toimenpidesuositukset, jotka ovat vastaajan asemaan nähden kinnostukseltaan marginaalisia?

Tällä tarkoitan sitä, että ministeriöissä virkamiehet osaavat useimmiten pitää suunsa kiinni siitä, mikä kuuluu ns. politiikan piiriin ja on edustuksellisen demokratian keinoin valittujen (:P) ja vastuumandaateilla olevien toimijoiden määrittelypiirissä.

Poliisityö on oikeilla raiteillaan silloin kun se on tylsää, "virkamiesluonteista" ja ilman adrenaliinipurkauksia. Siis ammattimaista. Eilisen kaltaiset konstaapelille-fifteen-minutes-of-fame-henkiset ja puolustusvoimien slogania muotoillen "Tee työsi tärkeäksi"-kaltaiset näytelmät ovat erittäin arveluttavia. Katutasolla niiden ainoa vaikutus on ilmeinen kansalaisoikeuksien tallominen kevyin perustein.

En kiistä, etteikö poliisilaitoksesta löytyisi myös humaanimpeja ajatusmalleja. Organisaation tikapuita saa vain kiivetä varsin ylös, ennen kuin mitään näkyvää tulee vastaan. Takaköyliöltä tai Malmilta Helsingin keskustaan heitetty konstaapeli on "elämänsä erikoistehtävässä" ja seuraavan päivän uutisissa. Tämä ei mielestäni eroa mitenkään olennaisesti Smash Asem-tapahtumaan six-packin kanssa saapuneista uteliasta teineistä.

Onneksi meno on vielä kohtuullisen viatonta, puolin sekä toisin. Keski-Euroopassa luunmurtumat ovat pientä. Minäkin selvisin putkareissusta henkisillä vammoilla.

 
At 10 syyskuu, 2006 17:23, Anonymous Anonyymi tokaisi, että...

Höhö, kuul. Sekasorron tuomisesta Helsinkiin ei tullutkaan mitään. Kaikki tihkuvat empatiaa.

 
At 10 syyskuu, 2006 20:07, Anonymous Anonyymi tokaisi, että...

"Minun olisi suomalaisena pitänyt osata selittää, miksi poliisi teki niin kuin teki, mutten voinut, enkä ikinä tule voimaan."

Siihen, miksi poliisi teki niin kuin teki, on hyvin yksinkertainen selitys: mm. rautapampuin varustautuneet anarkistit ilmoittivat etukäteen tuovansa sekasortoa Helsingin keskustaan. Mikset kertonut niille ulkomaisille konferenssivieraille sitä?
Poliisi hoiti tehtävänsä mallikkaasti. Kiitos.

 
At 10 syyskuu, 2006 20:35, Blogger Nikke tokaisi, että...

Kiasmanaukion mielenosoittajat ja sivulliset motitettiin. Osa päästettiin menemään ja osa sullottiin busseihin. Kaivopihalla ei sen sijaan ollut mielenosoitusta. Poliisi pidätti mielivaltaisesti syyttömiä ihmisiä. Sen näkivät konferenssivieraiden ja minun lisäksi monet muutkin. Kiitokset poliisille voi vastedes suunnata heille itselleen.

 
At 10 syyskuu, 2006 20:52, Anonymous Anonyymi tokaisi, että...

http://www.youtube.com/watch?v=3236m1QAXhM

 
At 10 syyskuu, 2006 21:10, Blogger Nikke tokaisi, että...

Onko tuo linkki jonkinlainen puheenvuoro tähän keskusteluun? Toivoisin anonyymeiltä ja muiltakin kirjoittajilta tekstiä, josta käy ilmi heidän kantansa asioihin. Linkit ja sitaatit voivat sitten valaista heidän kommenttejaan. Yksittäin ne eivät tuo mitään keskusteluun.

Mitä tulee linkistä löytyvän videokuvaan, tulkitsen sen niin, että känniset lauantai-iltaa viettävät urpot paiskovat mäyräkoiran pahvilla poliisin kilpeä ja jostain lentää pullo. Videolla heiluvat ihmiset saattavat olla anarkisteja, mutta sitä ei voi päälle päin sanoa. Juuri tämän takia toivoisin kommentteja ja näkemyksiä asioiden kulusta. Sattuuko kukaan tuntemaan kyseisten henkilöiden poliittista vakaumusta tai tietämään, jos he ovat aiemminkin kunnostautuneet viikonloppurähinöijinä?

 
At 11 syyskuu, 2006 16:20, Blogger Henry tokaisi, että...

Mistään mielenosoituksesta, varsinkaan rauhanomaisesta, ei ollut kyse. Ei näkynyt kovin montaa kylttiä ja banderollia, kuten mielenosoituksissa yleensä, lähinnä huppupäisiä anarkisteja ja vandaaleja. Miten anarkistit ja vandaalit olisivat ilmaisseet mielensä? Vain näyttäytymällä huppupäisinä Helsingin keskustassa? Ja mihinkähän niitä rautapamppuja olisi käytetty? No tietysti ikkunoiden särkemiseen. Sitähän nähtiin jo vappuna (ainakin EK:n syytön ikkuna taisi kärsiä) ja Taiteiden yönäkin.
Se, että mukana oli vain muutama pamppu, ei tarkoita, etteikö kulkue olisi ollut aseistautunut. Jos pamppuja olisi ollut 30, kaikille ei olisi riittänyt rikottavaa. Muutama pamppu riittää varsin hyvin vastaantulevien ikkunoiden ja autojen vahingoittamiseen.
Taiteiden yönä poliisi teki sen virheen, että päästi vandaalit vandalisoimaan. Tällä kertaa poliisi hoiti tehtävänsä jämptisti ja ennaltaehkäisevästi, kuten pitääkin.
Toivottavasti seuraavaa "mielenosoitusta" ei tule eikä anneta tulla.

 
At 11 syyskuu, 2006 22:17, Anonymous Amu tokaisi, että...

Tällaisellä meiningilläkö se estetään? Eiköhän anarkistit vaan innostu entisestään, kun poliisin toiminta menee viikonlopun tapahtumien suuntaan. Poliisi toimi niin liioitellusti, että ihan järkevätkin ihmiset hermostuivat, syystä. Tällainen meininki aiheuttaa pelkästään väkivallan kierteen, jonka seurauksia en uskalla edes kuvitella.

Onneksi en ole tulossa enää tällä viikolla Helsinkiin. Ensi viikolla pelon ilmapiiriä aletaan levittää todennäköisesti myös tänne. Synkkää.

 
At 11 syyskuu, 2006 23:09, Anonymous Anonyymi tokaisi, että...

Seurasin tilannetta noin klo 21.30-22.30 perääntyen Forumin kulmalta Zetorin portaille. Huvittuneisuutta seurasi hämmästys, hämmästystä pelko ja pelkoa järkytys. Rauhaisa iltakävely muuttui mellakkapoliisin muurin kohtaamisen jälkeen uhkaavasti kohti työntyvien poliisien tieltä pakenemiseksi ja hämmästykseksi siitä, että myös paikalle saapumisreittimme oli suljettu mellakkapoliisimuurin avulla. Kuinka voi olla mahdollista, että poliisi militarisoi pääkaupungin keskustan eristämättä aluetta sivullisilta? Niitähän liki kaikki paikalla olleet olivat, tavallisia lauantai-iltaa viettäneitä kaupunkilaisia. Aggressiivisinta näkemääni olivat suojakilpien takana marssineet poliisit. Itselläni ei ollut Forumin kulmalle tupsahtaessani harmainta aavistustakaan alkuillan tapahtumista, koska olin istunut kuudesta asti teellä ystäväni kanssa.

Mielikuvitus ei riitä käsittämään sitä, kuinka viaton iltakävelijä muuttuu 'mellakoitsijaksi' ja 'anarkistiksi'. Kas, kun ei terroristiksi. Retoriikalla voi julkisuudessa yrittää hakea oikeutusta tapahtuneelle, mutta paikalla olleille mitkään uutiset eivät varmastikaan lauantain jälkeen ole samanlaisia kuin vielä lauantaiaamun lehdissä.

Sari

 
At 12 syyskuu, 2006 00:58, Blogger Henry tokaisi, että...

"Tällaisellä meiningilläkö se estetään? Eiköhän anarkistit vaan innostu entisestään, kun poliisin toiminta menee viikonlopun tapahtumien suuntaan."

Heh. Samalla perusteella voitaisiin sanoa, että "eiköhän ne kiljuskinit vaan innostu entisestään, kun Suomen maahanmuuttopolitiikka on näin löysää ja rasismia yritetään kitkeä".
Eivät innostuvat anarkistit ole mitään muuta kuin potentiaalinen uusi rikollisryhmä poliisin hoidettavaksi. Ei näitä nuoria kenenkään tarvitse kuunnella, he ovat pelkkiä numeroita virkamiesten paperilla, mikäli meinaavat todella ryhtyä uhmaamaan yhteiskuntamme lakeja.
Ei rikollisten innostumisista tarvitse välittää, hankkivat siinä vain itselleen kovempia tuomioita.


"Poliisi toimi niin liioitellusti, että ihan järkevätkin ihmiset hermostuivat, syystä."

Totta. Poliisin olisi kannattanut eristää ainoastaan se Kiasman aukio niin, ettei kukaan pääse muualta siihen ja ettei kukaan pääse ulos. Yksi poliisirivi motittaa, toinen suojelee aukiota. Jos joku olisi esimerkiksi Lasipalatsin luota alkanut heitellä jotain, pieni poliisiryhmä olisi voinut käydä pidättämässä hänet.
Tilanteen pitkittäminen oli turhaa. Kun motti olisi saatu kasaan, poliisi olisi voinut pikaisesti pidättää anarkistit talteen. Näin ulkopuolisetkin olisivat päässeet nopeammin pois tilanteesta ja esimerkiksi Forumin kulmilla liikkuneet tavalliset ihmiset eivät olisi huomanneet mitään.


"Tällainen meininki aiheuttaa pelkästään väkivallan kierteen, jonka seurauksia en uskalla edes kuvitella."

Minä taas luotan poliisiin ja nollatoleranssipolitiikkaan, mikäli joku meinaa alkaa tosissaan horjuttaa yhteiskuntarauhaa. Onhan näitä väkivaltaisia hulluja ollut Suomessa ennenkin, ja pelkkä Karhuryhmän paikalletulo on yleensä riittänyt. En tosin millään näe anarkistien kykenevän niin vakavan uhkan luomiseen, mitä nyt saattavat aiheuttaa rutiininomaisia "kiinni, nippusiteisiin ja talteen"-reissuja poliisille.

 
At 13 syyskuu, 2006 16:26, Blogger Sylttytehdas tokaisi, että...

Asiakasvirtojen hienovarainen ohjailu siirtää lauantai-iltojen keskipisteen Kaivopihalle.
Kaivopihaa ympäröivän stadin käytävillä kulkee päivittäin 50 000 jalankulkijaa ja ohi ajaa yli 30 000 poliisiautoa.
Stadissa kaikki on lähellä: elämän syke, kiihkeä liike, urbaani kulttuuri.

Stadi toimii!

 
At 15 syyskuu, 2006 00:07, Anonymous Anonyymi tokaisi, että...

Poliisi toimi ehdottomasti varsin mallikkaasti "mielenosoituksen" yhteydessä.

Tosiasioina voidaan pitää ainakin sitä, että smash asem -nettisivujen mukaan tarkoitus oli aiheuttaa "hieman sekasortoa" sekä se, että anarkisteilta tavattiin jo ennen poliisin saartoa erilaisia mellakointiin liittyviä esineitä.

Tällöin poliisilla on paitsi valtuus myös velvollisuus toimia niin, ettei tällaiset ääriryhmät pääse aiheuttamaan vahinkoa omaisuudelle ja rauhalle.

On sinänsä valitettavaa, että mottiin jäi ulkopuolisiakin, mutta yksilön oikeuksia täytyy välillä rajoittaa yhteisen edun nimissä.

Itse tilannetta seuranneena voin myös sanoa, että Kiasman edustan "motista" lähti kymmeniä ihmisiä pois 18-19 välisenä aikana kun poliisi kehotti ulkopuolisia poistumaan. Vasta klo 19 kun poliisi määräsi mielenosoituksen hajoitettavaksi, otettiin käyttöön poistuvien kuvaaminen ja tarkistaminen. Tämä on täysin hyväksyttävää, sillä täysin ulkopuolisilla oli ollut jo tunti aikaa löytää tiensä ulos motista. Paikalle tämän jälkeen jääneet eivät sinänsä siis voineet olla täysin ulkopuolisia.

Lasipalatsin edustan tilanteista voin sanoa, että poliisi ei missään vaiheessa hyökännyt yleisön kimppuun. Poliisi kuulutti varsin selvästi siirtymiskäskynsä ja vasta tämän jälkeen lähti kilpimuuri etenemään kohti väkijoukkoja. Joukkojen hallintaan kuuluu aina ehdoton toiminta (eli yksilöitä ei mukailla). Jos joku ei noudattanut poliisin siirtymiskäskyä, otettiin heidät muutaman käskytyksen jälkeen kiinni. Tämä on täysin normaalia toimintaa joukkojenhallintatilanteissa. Voi vaan kysyä, että mikä ihmisiä vaivaa, ellei poliisin selkeitä käskyjä noudateta. Mainittakoon vielä, että poliisia kohti heitettiin kymmeniä pulloja samalla kun käskytys alkoi ja kilpimuuri lähti liikkeelle Bio Rexin kohdalta.

Alkuperäisessä tekstissä esitettiin myös kritiikkiä ulkonäön perusteella tapahtuneisiin kiinniottoihin Kaivopihalla. Tosiasia nyt sattuu vain olemaan, että tilanteessa laittomuuksiin (virkamiehen väkivaltainen vastustaminen yms) syyllistyneet olivat pukeutuneet suurin piirtein samanlaisesti. Tällöin on täysin normaalia, että kaikki paikalta tavatut ja kuvausta vastaavat (=vaatetukseltaan samanlaiset) henkilöt otetaan kiinni. Poliisilla oli paikalla useita videokuvaajia koko tapahtuman ajan ja nauhoilta paljastuvien laittomuuksien tekijöitä etsitään tietysti paikalla olleiden joukosta.

Jos joku kertoo murhaajan tuntomerkeiksi punaisen hatun ja räsyiset vaatteet, niin tottakai poliisi ottaa kiinni kaikki lähialueelta tavatut kuvausta vastaavat henkilöt kuulusteluja varten. Sama asia tässä.

 
At 15 syyskuu, 2006 09:49, Blogger Nikke tokaisi, että...

Olen kanssasi täysin eri mieltä asiasta, parahin Anonymous. Anarkistien Kiasman luona järjestämässä mielenosoituksessa poliisi rajoitti kansalaisten vapautta kokoontua. Poliisin myöhemmät toimenpiteet eivät myöskään kestä kriittistä tarkastelua. Jonkin aatesuunnan leimaaminen tietyllä tapaa pukeutuviksi on täysin absurdia. Paikalla oli varmasti jonkin porvariperheen vaatetuksellaan kapinoiva teini, joka vietiin "anarkistina" tuntikausiksi putkaan.

Rikosnimike mellakan yritys on varsin kaukana mielenosoittajien ja paikalle tulleiden viikonloppurähinöitsijöiden toiminnasta. Lisäksi median edustajien, kuten Suomen Kuvalehden toimittajaa, pidettiin tyrmässä, koska oli ottanut kuvia poliiseista. Läheskään kaikkien poliisien kasvot eivät näkyneet tai heidän tunnistenumeroaan ei ollut esillä. Ketä voi silloin syyttää tai pyytää todistajaksi, kun haluaa oikeutta tässä valtiossa? Aivan, soitetaan poliisille.

Monet kiinnioton kokeneet ovat kertoneet, kuinka heitä on kohdeltu ala-arvoisina kansalaisina, vaikkeivät he itse asiassa olleet syyllistyneet mihinkään. Mielestäni poliisin tulisi kunnioittaa kanssakansalaisia sen verran, että kohtelevat heitä ihmisinä, eivätkä paisko rauhanomaisesti kulkevia bussin seinää päin tai riko pulloa, jonka poika ojentaa poliisille, ettei se mene rikki. Poliisin toimet loivat turvattomuutta, jonka hälventämiseksi menee vuosia laitoksen etsiessä uudestaan kansalaisten luottamusta.

Jos poliisin toiminta olisi ollut "mallikasta", ei oikeusasiamiehellä olisi varmasti yhtä paljon töitä kuin nyt.

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home